..sellaisen taidon jolla kykenet asettamaan asioita luontevaan järjestykseen? Asioita oman elämäsi kokonaisuudessa ja/tai lähiseuduilla tai maan/maailman mittakaavassa tai.. niin kuitenkin yksi
on melko varmaa: vuosikymmenien kehitystä on hidasta, ehkä mahdotontakin muuttaa, ainakaan ihmissuhteissa. Me emme elä niin kauan että aikaa todelliseen muutokseen olisi.😥
Mutta tänään, 28.8.2020 (vai oliko
se päivä huomenna?🤨), vietän isäni 125-vuotissyntymäpäivää! Tuleva isäni, leskenä ollessaan, löysi puolisokseen 14 vuotta nuoremman neitosen Nuorisoseuran kulttuuri-illoista. Minun äitini, meidän
äitimme.♥ Osuuskauppa-alalla toiminut pari teki koko elämänsä pitkää työpäivää, aamusta iltaan, joten ainakin lapsista nuorempi, nyt Wanha Rouva, sai kasvaa aikalailla omissa oloissaan.
Selkeitä muistoja lapsuudestani minulla ei ole montakaan, ehkäpä siksi kun sain niin paljon upota omaan paperimaailmaan (Suomen Kuvalehti! ja kirjat) ja radiosta kuuluvaan musiikkiin.
Kun/jos jotain 'erikoista' satuin tekemään, niitä varmaan naureskeltiin tai niistä puhuttiin isojen ihmisten kesken, lapsen kanssa niitä ei kunnolla pohdittu. Luulen - kun en muista. Maaseudulla, "aakeella
laakeella" Etelä-Pohjanmaalla tosi tärkeitä saman ikäisiä kavereitakaan ei oikeastaan ollut. Maaseudulla välimatkat olivat suuria. Isosiskokin, monta vuotta vanhempi, oli lähes aina poissa, ensin oppikoulussa naapurikunnassa,
sitten opiskelemassa ja työssä kaukana muualla etelän isoissa kaupungeissa. Yhteys pikkusiskoon oli satunnaista. Elämä rupesi muotoutumaan eri suuntiin.
Minulle isäni muistuu
lukevana, rauhallisena, pikkutarkkanakin persoonana, jonka muistan lapsuudessani vain kerran olleen minulle konkreettisesti ankara - syytä en muista.🙃 Ehkä isä oli myös hiljaisen itsepäinen.
Käytännöllisempi äiti teki monia asioita toisin, päättäen pitkän työuransa myöhemmin yksityisyrittäjänä.
Isän kanssa
käytiin kävelyllä, niitä keskusteluhetkiä muistan, enää en asioita. Ehkä isä opetti minut myös soutamaan, meillä oli Kyrönjoen rannassa oma vene.
Isä rakasti kirjoja, maksoi mitä maksoi! Tiedän, että monesti olisi ollut rahanreikiä muuallekin kuin kirjoihin, jotain lapsikin kuulee vaikka puheita ei lapsen korville olisi tarkoitettukaan. En kuitenkaan muista koskaan
kokeneeni puutetta mistään tärkeästä.
Isäni perintönä
minun kirjahyllyihini on kulkeutunut aarteita kuten "Suomen kansan aikakirjat", ensimmmäisen osan 4. painos on painettu vuonna 1927! Isä sidotutti arvostamansa kirjat nahkaselkäisiin koviin kansiin. Aikakirjoja on I-X.
Kirjahyllyjeni yhdellä hyllyllä katonrajassa, on myös kovakantiset
"Johannes Linnankosken teokset". Vihreissä, koristelluissa kansissa. Ensimmäinen nide, kahdeksas painos, on vuodelta 1918. Linnankoskea on neljän niteen verran.
Vuonna 2008 isosisko ja lanko
lahjoittivat minulle omista hyllyistään "A. Kiven Valitut teokset" (kovat kannet, nahkaselkä), 'painettu Kustannusosakeyhtiö Otavan kirjapainossa Helsingissä vuonna 1928'.
Tämän opuksen sain syntymäpäivälahjakseni siksi kun hurjassa (🙃) nuoruudessani minun oli tarkoitus näytellä Herrojen Eevaa Turun Nuorisoseuran näytelmässä Kihlaus .. mikä näytelmä
tähän kokoelmaan sisältyy. 😉 Mutta Eevalle tulikin muita puuhia eteen ♪, vuosi oli 1965.
Kirjat - ne pitää
omistaa, niitä voi lukea silloin kun siltä tuntuu ja niihin pitää voida tehdä omia alleviivauksia ja merkintöjä, jos siltä tuntuu, siirtää niitä välillä hyllyyn lepäämään
(jos sinne mahtuu!) ja ottaa sit joskus uudelleen esiin. Ellei 'nuorisoa' merkatut kirjat (sotketut, sanoo joku) perintönä kiinnosta, divariasiakkaille ehkä tulee jotain arvailtavaa että miksiköhän tuo on alleviivattu..
Kiveä on luettu lukiossakin, luultavasti Seitsemässä veljeksessä minulla on ollut mukana tämä antiikkinen kokoelmateos. Kirjan loppuun olen raapustanut seuraavan, äidinkielen
opettajani Sigrid Ikolan lausahduksen: "Kehitys etenee rakkaustarinassa häihin, joihin se (kehitys) sitten päättyyykin." 12.4.1960.🤪
Isän verenperintönä sain geeneihini myös musiikin, musiikin ihan luontaisesti - mutta passiivisesti, sillä soittotuntini alkoivat liian myöhään ja jäivät lähes alkutekijöihin.
(Jos kotona on harmoni ja opettajalla piano ja oppilas on jo 8-vuotias ja välissä virtaa vuolas Kyrönjoki, niin..) - Tai sit olin vain laiska! pääsinhän minä hyvin kouluunkin soutamalla Kyrönjoen yli kun en viitsinyt
kävellä sillan kautta. 😉
Mahdollinen kaukainen sukulaisuus, amatööritutkittukin.. ylemmässä kuvassa minun isäni.
Näitä hajanaisia, hataria muistumia nousi esiin isäni 125-vuotispäivä. 🤩
Äitini 111-vuotissyntymäpäivää taas on tarkoitus
juhlia 2.10.2020 ♥Radion Sinfoniaorkesterin konsertissa - jossa myös juhlitaan Suomen Säveltäjät ry:n 75 vuotta. 🙂
Ja
tähän tuhraantuikin, muisteluun ja kevennyskuvien etsimiseen, sopivasti päivä jolloin olin ajatellut aloittaa huushollin 'raivaamisen'. Taas kerran.. 🤨
- Taustalla tietokoneessa soi parhaillaan Claudio Abbadon johtamana Beethovenin Eroica (Lucerne Festival 2013 medici.tv), Abbadon viimeisen levyn nauhoitus, livenä.
💔VOI KUN OLISIMME saaneet kokea RSO-Lintu-Eroican Arte-kanavanauhoituksen Temppeliaukion kirkossa maaliskuussa.. nyt koko B-juhlavuosi liukenee
ikäänkuin tavoittamattomiin.😥
Otankin lohdutukseksi tämän Abbadon jälkeen soittimeen
♥Hough-♥Lintu-♥RSOn Beethoven-pianokonsertot! Edes.