.. siellä täällä, kimaltelemassa Helsingin Musiikkitalossa
Beethovenista pois pyyhittyjen
pölyjen tilalla
keskiviikkona 22. ja torstaina 23. toukokuuta 2019.
Tunnelma alusta saakka lempeän onnellinen, Wanhan Rouvan suu venähtää korvasta korvaan heti kun Rouva pääsee
istumaan paikalleen. Kultahiput pelmahtivat saliin kun Radion sinfoniaorkesteri asettui paikoilleen ja illan ihmeelliset sankarit, pianotaiteilija Stephen Hough ja ylikapellimestari Hannu Lintu aloittivat mietiskellyn ja raikastetun Beethoven-pianokonserttojen tulkinnan.
Jotain erikoista värinää sormenpäissä
tuntui yleisössä, olen varma että muillakin kuin Wanhalla Rouvalla. On ihmeellinen taito saada tuttuakin tutummat teokset elämään niin että jokainen kuulija seuraa esitystä hievahtamatta. Orkesteri oli valppaana joka
soinnussa, kolmiyhteys solisti-kapellimestari-orkesteri toimi kuin unelma.
Ainakin Wanhan Rouvan oli mukava unelmoida samassa salissa samaa musiikkia..
sain nauttia hiotusta, yhteensulautuvasta taidokkuudesta, musiikin henkäyksenohuista pianissimoista, räiskähtelevistä purkauksista - ja illan merkittävistä persoonallisuuksista. 
Kirkas, jännittävä. Täydellinen. Wanha Rouva hämmästyi miten Rouvan kiihkeä modernin musiikin rakkaus antautuu sujuvasti perinteiseen - mutku se
onkin just se: tämän perinteisen klassisen peruskirjallisuuden tulkit, heillä on kyky, taito ja halu. Ei osaa kertoa sanoin tätä .. illan aikana sydän pompottaa jännityksestä, mitä ihanaa onkaan vielä tulossa. Eikä koko aikana Wanhan Rouvan ilme palaudu
normaaliin vakavaan malliin.
Paluumatkalla bussissa syntyi spontaani keskustelu käytävän toisella puolella istuvan rouvan kanssa, konserttivieras hänkin. Hän kertoi että
illan viimeisen, G-duurikonserton aikana hänellä valuivat kyyneleet valtoimenaan, esitys vaikutti häneen niin voimakkaasti. - Ymmärrän hyvin.