Noh joo, kyllä Wanha Rouva
on tämän alkutalvenkin ollut elossa, mutta pihisten. Aika vanhaksi vanha jaksoikin taapertaa ennen kuin korvaan iski virus jonka aiheuttamaan vaivaan ei ole lääkettä (eihän niihin
yleensäkään ole) ja tasapainon horjuminen sulki rouvan neljän seinän sisälle harjoittamaan korvan totuttamista liikkeeseen. Kävelyä ympäri huushollia (seinät lähellä
jos tasapaino pettää..) Ulos ei aluksi omin nokin uskaltanut roskiksia kauemmaksi lähteä..
Mutta tänään, tänään lauantaina Wanha Rouva palasi elämään. Suomen Kansallisooppera, ♥Hannu Lintu,
solistit ja orkesteri aloittivat rouvan kuivuneen kulttuurikaivon täyttämisen. Kiitos ystävät!
Kapellimestari Hannu Lintu kiittää Suomen kansallisoopperan orkesteria 27.4.2019.
Alban Berg:
Wozzeck. Wanha Rouva tutustui teokseen konserttiesityksenä muutama vuosi sitten Helsingin Juhlaviikoilla. Teki vaikutuksen jo silloin ja onhan ooppera oopperalavalla monivivahteisempi. Usein.
Kansallisoopperan
esityksen alkuperäinen ohjaus Sir David McVicar, uusintaohjaus Daniel Ellis, lavastus ja puvut Vicki Mortimer, valot Paule Constable. Rooleissa esimerkiksi Helena Juntunen (Marie) teki aivan toisenlaisen hahmon kuin mitä olen häntä tottunut näkemään ja kuulemaan. Loistava ja taiturillinen!
Hänen kumppaninsa Wozzeck, Olafur Sigurdarson oli Wanhalle Rouvalle uusi tuttavuus, mutta nimi painetaan mieleen. Wozzeckin rooli näyttämöllä oli niin 'mahdoton', fyysistä ja kovatahtista, oli ihme ettei
laulullisessa tulkinnassa ollut ongelmia.
Henkilöitä näyttämöllä pyöri paljon eikä ymmärtääkseni
koko ensemblessä ollut heikkoa lenkkiä. Tempo oli enimmäkseen kiivastahtinen.Niin että
ei tästä esityksestä synny lumoutunutta tunnelmointivuodatusta, ajatukset pyörivät vain mielessä.
Hiukan Wanhaa Rouvaa häiritsi lavastuksen sinänsä näppärä ratkaisu, kohtausten välillä näyttämön laidasta toiseen kirjaimellisesti juoksutettu väliverho, siis ei ylhäältä
alas ja päinvastoin. Kohtauksia oli paljon ja sitä verhoa kiskottiin tiuhaan tahtiin. Mysteeriksi
meikäläiselle jäi myös näyttämön takaosassa kohoava tornimainen rakennelma. Toiminta tapahtui vain kapealla kaistaleella lavan etureunalla.. No, en ehtinyt lukea käsiohjelmaa ennen esitystä enkä ole lukemalla lukenut yhtäkään arvostelua mediasta. Vielä.
Musiikkitalon Wozzeckissa mieleeni vaikuttavampana kohtauksena verrattuna tähän jäi lopussa oleva Marien pienen pojan keppihevosratsastus – miten se äidin sydäntä riipaisevasti erottui
kaikesta edeltävästä kurjuudesta. (Harhainen Wozzeck oli pistänyt puukolla Marien
kuoliaaksi.) Lapsi sulkeutui omaan koteloonsa näkemättä tai kuulematta miten toiset lapset kertoivat hänelle äidin kuolemasta.
Ihminen toisten ihmisten julmasti kohtelemana koekaniinina ja halveksittuna ja kiusattuna, se ei ehkä toistu juuri tuollaisena kuin tämän oopperan pohjana oleva tositapaus on ollut, mutta aina jossakin joku kiusaa
ja joku lankeaa kiusaukseen ja joku/jotkut käyttävät toisia hyväkseen raa'allakin tavalla. Miten me suhtaudumme sellaiseen?
Alban
Bergin musiikki viiltää, se korostaa näyttämön tapahtumia niin kuin vain musiikki
voi. Mutta toisaalta oli hienoa tuntea soolosellistin uhkeat soolot melkein omissa varpaissaan.. Korviahivelevän
kaunis ääni sellossa, taisi olla just tämä Giovanni Grancino vuodelta 1702,
Samppa, oliko?
Wanhan Rouvan lempi-istumapaikka Kansallisoopperassa on kyl siitä vähän kiusallinen (?) että orkesterimontussa säveltäjää tulkitsevat muusikot ovat kovin lähellä – tulee kiusaus myös katsoa aika usein ja joitakin asianosaisia melkein käsin koskeakin..
ja silloin aina jotain muuta vilahtaa ohi. (Onneksi edessä istuvien aiheuttama näköhaitta on minimaalinen!)
Taas tuli listaan yksi uusi teos: Wozzeck olisi pitänyt voida katsoa ja kuunnella ainakin kahteen kertaan tämän esityskauden aikana. Ehkä se vielä joskus tulevilla kausilla tulee
pikavisiitille.
P.S. Sunnuntaina
Ilokseni voin todistaa toisenlaisesta musiikin/musiikkimaailman voimasta ja kertoa, että Wanhan Rouvan tarkkailussa oleva verenpaine on tänään – ensi kerran vuosikausiin - normaaliakin normaalimpi! Moneen kertaan mitattuna.
