Kyyneleitä. Pulssimusiikkia. Epäuskoisuutta. Riemua. Yhteenkuuluvaisuutta. Antautumista. Kiitollisuutta.
En voi muistaa, mikä on ollut ensimmäinen
live-Mahlerini, mutta se on varmasti uponnut heti. Ainakin uteliaasti, mitä, mitä tämä on? Vähän niinku Wagner mutta hivenen helpommin.
Kuten niin monella
muullakin Mahlerin Kakkonen - klassiseen tottumattomallekin - jää melodisuudessaan hyvin mieleen. Entä
sitten, kun saa pidellä itseään tiukasti aloillaan ettei rupea elämään näyttävästi
mukana?
Ajatuksissa olkapäät, sormet, pää, kädet, käsivarret, kaikki
elävät sävelissä ja rytmissä, ja jos olet kotona, yrität myös koko ajan laulaa mukana..
Sitten kun tulee ne muutamat, syvimpiin sydämen syövereihin putoavat kohdat, kun ei voi muuta kuin pidätellä ettei rupeaisi vollottamaan ääneen, kun voit vain vetää
syvään henkeä ja pakahduttavan onnen kyyneleet hiljalleen vierivät pitkin poskia, siinä nousee kiitollisuus. Kiitollisuus musiikin ♥säveltäjää, ♥esittäjiä kohtaan.
Jos tuntuu imelältä, voi voi, 'onni yksillä, kesä kaikilla' - torstaina tammikuun 17. päivän iltana 2019 meillä oli ilo ja onni olla mukana, kun Radion sinfoniaorkesteri,
solistit, Musiikkitalon sibisläisillä vahvistettu kuoro ja kaiken yhteen kokoava 
maestro Lintu avasivat meille Mahlerin maailmaa niin kuin ei koskaan ennen kukaan.
Hannu Lintu, kapellimestari
Golda Schultz, sopraano
Jennifer Johnston, mezzosopraano
Musiikkitalon Kuoro, Sibelius-Akatemian kuoro, valm. Nils
Schweckendiek
Gustav
Mahler: Sinfonia nro 2 c-molli “Ylösnousemus”
Hesarin Vesa Sirén oli keskiviikon konsertissa löytänyt orkesterista 'pientä yksityiskohtien puhdistamista torstaiksi' ja kyllä varmasti ne putsattiin nyt!
Tampere Filharmoniasta RSO:hon kaapattu (sori siitä, tamperelaiset..) 1. soolotrumpetisti Jonas Silinskas teki RSO:ssa julkisen ensiesiintymisensä keskiviikkona, torstaina sain henk.koht. kokea, että loistokaappaus!
En tarkoita että Silinskasilla olisi ollut jotain 'putsattavaa',
mutta uutena keskeisenä hahmona orkesterissa hän kiinnitti huomioni. Kiitoksilla Hannu Linnun huomio soolotrumpetistille nosti ansaitusti
kohahduksen salissa keskiviikkona (voi tarkistaa tallenteesta). Muitakin uusia soittajia oli orkesteriin rekrytoitu. 
Niinku eräs suuri turkulainen basso
kuulutti backstagella ”Kyllä sulla on h-tin hyvä orkesteri” (tai jotain siihen suuntaan), näin on todistettu Wanhan Rouvankin piipitys asiasta.. Sama basso jyrisi myös madonlukuja niille jotka valittavat jotain
Musiikkitalosta ja sen akustiikasta.. Wanha Rouva pullistelee basson vyötärön korkeudelta, että ”niinpä”! olemme niin samaa mieltä tästä(kin).
Juuri Mahlerin Kakkosessa on niitä henkeäsalpaavia hiljaisia kohtia ja kattoa tärisyttäviä forte-fortissimoja ja M-talossa kaikki kuuluu hyvin ja oikein, ei kiduta eikä ahdista korvia, vaan musiikki
ottaa kuulijat mukaan. Tässä Mahlerissa vaskia oli ’ulkoistettu’, osa käyrätorvensoittajista takavasemmalle näkymättömiin, trumpetisteja ylä(?)oikealle samoin, se sai aikaan herkullisen kaiun – ja miten kauniisti
muusikot soittivatkaan herkät pianissimot.
En muista (sitäkään), koska olisin näin fyysisestikin kokenut sinfoniakonserttia kuin nyt. En ehkä koskaan. Kyllä tuollaiset elämykset
jäävät mieleen vaikka ei muistaisi, koska, missä, kenen kanssa. Tätä iltaa ei voi unohtaa. Oli täydellinen.
Kiitos ♥sinä/te♥ jotka mahdollistitte elämäneliksiirin virran pyörteet, sen jatkumisen..
P.S. Wanhan Rouvan kädetkin tärisivät konsertin päätyttyä niin ettei valokuvista tullut mitään.
https://areena.yle.fi/1-50042587 (keskiviikko 16.1.)
Vauhdilla pois! Tämä urakka oli tässä.☺