.. oli tunnelma backstagella. Joku tai jotkut sen sanoivat ääneen, Wanha Rouva ei ehtinyt rekisteröidä, ketkä kaikki.. Pyörryttävä, loistokkaan kauden ihanan päätöskonsertin jälkihumu kaikilla jotka hunajapurkin
ympärillä pörräsivät.
Illan vetonaula (yksi niistä♥) oli Gustav Mahler, Sinfonia nro 6 a-molli, kummallisesti nimetty "Traaginen". Kummallisesti nyt siksi että Wanha Rouva, etukenossa istuen koko puolitoista tuntia,
kuunteli, katseli ja eläytyi suu hymyssä melkein koko ajan. ☺ Sain olla mukana.
Olin lukenut käsiohjelman esittelyt, mutta musiikki ja sen täydellinen tulkinta työnsivät taka-alalle kaikki analyysit eikä sinfonialle
lisätty epiteetti "traaginen" tässä kuuntelutilanteessa ollut ykkönen. Orkesterin taituruus, 
kapellimestari Hannu Linnun innostus, musiikin eteneminen - ne olivat Das Ding an Sich. Tuntuu siltä, että toistan itseäni jatkuvasti, mutta näin se on!
Eilinen Mahler oli orkesterissa varsinkin soolosoittajille
näytön paikka. Melkein jokaisen soolosoittajan/äänenjohtajan voisi nostaa esiin, Jukka Harjulla (käyrätorvi) ja Toffe Sundqvistilla (klarinetti) taisivat olla useimmin kuumat paikat.☺ Kunhan myöhemmin eläydyn verkkotallenteeseen, voisin poimia lisää nimiä. Niin, ja tietysti konserttimestari Jari Valo, miten valoisa hänen viulunsa ääni
olikaan! Tupla-harppujen vuoropuhelu lavan toisella puolella olevien matalian vaskien kanssa hämmästytti, vain yhden yksityiskohdan äkkiä muistaen.
Lopussa hiljaistakin hiljaisempi musiikin hiipuminen kosketti ja Wanhan Rouvan
hengitys melkein pysähtyi ettei olisi häirinnyt. Traaginen musiikki - Mahlerin Kutonen kaikkine paukauksineen ja viiltävine vihlaisuineen oli Wanhalle Rouvalle kuitenkin rakkaudellista musiikkia. Pulssimusiikkia. Hieno kauden lopetus. Ei yhtään heikkoa lenkkiä. ☺ ♥♥♥
Kun tänään lauantaina olen - uteliaisuuttani - silmäillyt miten Hesarin ja Höblän arvioijat ovat huikeaa iltaa käsitelleet, näen kummallisuuksia. (Täytynee lukea tarkemmin.) Kummallisuuksia tietenkin siihen verrattuna, miten itse,
minä maallikkokuulija, illan koin. Latistaako tilanteen kuvaamista se että kuvauksesta maksetaan palkkio ja jutun pitää olla 'asiallinen'? Mikä olisi konserttiarvioinnissa tärkeintä, musiikki ja sen tuottamat tunnelmat kuulijassa/katsojassa
vai teoksen/teosten taustojen ruotiminen vai sekä että?
Miten sekä-että voitaisiin toteuttaa, kun nykyinen median talousahdinko/voitontavoittelu,
maailmalla leiskuvat hurjat tapahtumat, kotimaan kaikenlainen suhmurointi yms vievät palstatilaa,
ne supistavat kulttuurikirjoittelua (paitsi ei kirja- ja elokuvarvosteluja
) ja mainokset täyttävät paperilehdet enenevässä määrin, esim. Hesarissa ruokakaupat melkein hylly hyllyltä
esittelevät myytäviä ruokia? Kuitenkin mennään siihen kauppaan jossa on totuttu käymään eikä edes vilkaista niitä mainoksia..
- Itse suljen verkkolehdistä mainokset
pois AdBlockerilla. Pari lehteä, joissa vierailen, muistaakin joka kerta asiasta huomautella,
ei Hesari eikä Suomen Kuvalehti (mutta minähän maksankin niiden digilehdestä erikseen..).
Miksi kriitikot eivät jaksa enää paneutua musiikkiin täysin sydämin?
Vai poistetaanko heidän kirjoituksistaan sellaiset käsittämättömät tunnehöpinät?
Onko ANALYYSI kaikkein tärkeintä? Sanomalehdissä?!?
Kun katsoo RSO:n konserttien täyttöastetta
(grrr..) ja kuulee yleisön raivokkaan ☺ innostuneet aplodit ja bravo- (bravi-) huudot ja villit tömistykset tungokseen saakka täynnä
olevassa Musiikkitalon konserttisalissa, siinä on sellaista yhteistä kuumaa huumaa mitä voi suositella kenelle vain - paitsi että Musiikkitalon konserttisali rupeaa olemaan jo
nyt liian pieni..
Voin
kyllä kuvitella samanlaista innostusta olevan jossakin urheilutapahtumassa - sillä erotuksella tosin, että RSO:n konsertin jälkeen ei kiroilla, ei huudella hävyttömyyksiä
valmentajalle (kapellimestarille
), ei isketä ketään nyrkillä turpaan. Halataan, hymyillään - ja Wanha Rouva hyppelee
kun
oikein innostuu - jos ei oo liikaa vierasta 'yleisöä'..
Kaikki ihanuus loppuu kuitenkin aikanaan, niin nytkin, ja Wanhan Rouvan noin 170
kilometrin kotimatka alkoi. Keli oli ollut koko päivän kirjaimellisesti jäätävän kamala. Helsinkiin tullessa liikenne moottoritiellä ja kaupungissa jonoutui pahasti, olimme Kampissa 25 minuuttia myöhässä - samoin oltiin myöhässä paluumatkallakin tavallisella
pikavuorolla.
Yksi läheltäpiti -tilanne Mannerheimintiellä sattui, kun edellä ajava
taksi koukkasi äkkiä oikealle, kadun reunassa joku huitoi ikäänkuin olisi tilannut kyydin - eikä sit kuitenkaan ollut. Bussini kuljettaja reagoi jarruttamalla nopeasti eikä
Wanhalla Rouvallakaan ollut just silloin jäätelölusikka suussa..
Perille tultiin eikä jääty esimerkiksi kolmeksi (3) tunniksi jumiin tunneliin ratavaurion vuoksi eikä odottelemaan veturin vaihtoa jonkin sähkövian
vuoksi eikä käytävillä edestakaisin kiljuen juoksennellut lapsia eikä työnnelty rämiseviä kahvikärryjä eikä.. vaan Wanha Rouva sai istua linja-auton etupenkillä hämärissä, omassa rauhassaan ja miettiä illan tapahtumia.
Nyt on lauantai-ilta/sunnuntaiyö. Radion sinfoniaorkesteri on joululomalla, kapellimestarikin vapaalla, uskollinen eläytyjä
Wanha Rouva on oppinut sysäämään sivuun ns. joulutohinat, kaikki joulukortitkin ovat vielä kaupassa. Nautiskelen rauhasta.
Samppanjaa on jääkaapissa..
Ja jos/kun pysyttelee sisällä,
ei ainakaan liukastu jäätiköllä..
Reippaan rauhallista joulua kaikille! Suomen
Turku julistaa jouluaattona joulurauhan - Porilasten marssin tahdittamana, tietenkin! 
Ja ennen joulurauhaa Turun tuomiokirkossa Ekumeeninen joulu kello 11. Tänä vuonna erikoisempi kattaus siellä..
