.. onnen
nirvanaa ja iloa ystävistä ja musiikista intensiivisen illan aikana ja jälkeen. Keskiviikkona yhteensä lähes 11 tuntia istumista bussissa ja Musiikkitalon
konserttisalissa. Mutta se on vain sivuseikka, se istuminen, tiukkaa henkistä keskittymistä
siihen tuntimäärään sisältyi yhteensä yli 2 tuntia.
Ilta alkoi 'vain
me kaksi' -ilmiöllä. Wanhan Rouvan iholle ja sydämeen – ja myöhemmin myös ajatuksiin - tunkeutuivat säveltäjä Peteris Vasks, viulutaiteilija Vadim Gluzman (ja Stradivarius, which is she, not it!), kapellimestari Hannu Lintu, ympärillä super-RSO:sta koottu pienehkö jousiorkesteri. He kaikki rakensivat tunnetunnelin, johon Wanha Rouva liukui heti. Antauduin, ilolla!
(Extra-iloa siitä kun ennen konsertin alkua kuulutettiin että konsertto Distant Light tallennetaan
CD:lle.)
Vaikka välimatka
N-katsomon riviltä 2 lavalle oli kohtalaisen pitkä, salin kaikki 1699 muuta kuulijaa katosivat ympäriltäni. Mikä sen teki? Taas. Kun Distant Light'in hiljaistakin hiljaisempi musiikki alkoi, kaikki muu hävisi. 
Konserttisalin lava oli upotettu nyt niin että pienehkö bändi oli sen keskellä kuin
syleilyssä. Vasksin herkkää musiikkia rakennelma korosti myös visuaalisesti.
Distant Light puhuttelee,
järkyttää, raastaa, hivelee ja tuntuu kropassa ihan konkreettisesti vielä, kun esityksestä tätä kirjoitellessani
on kulunut jo yli vuorokausi. Olen kuunnellut/katsonut Areena-taltiointia ja eläytynyt. (Ylen
toimittaja Janne saisi kyllä opetella painottamaan suomenkielen sanat oikein..)
Vasksin konsertolla aloitettiin eilen eräs historiankirjoihin jäävä konsertti-ilta.
https://areena.yle.fi/1-50000977#autoplay=true
Yleisön vaativan ja innostuneen aplodimyrskyn jälkeen Gluzman soitti
jotain toisenlaista ihanaa, Bachia. (Niin ilmoitti Ylen toimittaja, omassa tunnekuohussani en ehtinyt yhtään miettiä sen säveltäjää. Mitä välii!)