.. oletko huolissasi lähimmäisestäsi? Kyseletkö, miten ystäväsi tai sukulaisesi voi? Ihan lyhyesti, ei siinä pitkiä epistoloita tai kaikenmaailman
juttuja tarvita. Siis konkretisoituuko välittämisesi?
Wanha Rouva huolestui vielä vanhemman (93 v) Tuulikki-ystävänsä, entisen työtoverinsa voinnista.
Omaa saamattomuuttani yhteydenpito, edes puhelimella, oli jäänyt jäänyt viikoksi, pariksi. Meillä on nyt yhteinen silmälääkäri ja ystäväni toisesta potilaskäynnistä rupesin soittelemaan ja kyselemään
kuulumisia muutama päivä sitten. Puhelimessa 
automaatti ilmoitti: Valitsemaanne numeroon ei nyt saada yhteyttä.
Sama uudelleen ja uudelleen. Oli viikonloppu, joten taloyhtiön huoltomieskään ei olisi ollut töissä.
Avainta ystäväni kotiin minulla ei ollut. Keli ulkona oli (ja on) hurja, omat ongelmajalkani tökkivät vastaan: ei, ei nyt kävelemään eikä liukastelemaan jalkakäytäville joista radiossakin varoitettiin. Eikä
sukulaisen tarjoama autokuljetuskaan olisi minua ystävän kotiin päästänyt.
Toisaalta, ystävälläni on kaupungin kotipalvelu. Rupesin luottamaan
siihen, että seuraavan päivän, maanantain ruokajakelu ja terveydenhoitopalvelu, joilla on ystäväni kotiin avaimet, toteavat, jos jotain on 'tapahtunut'.
Myöhemmin muistin,
että minulla on jossakin ystäväni sisaren puhelinnumero. Sisar oli muuttanut Turun lähikunnasta Lahteen, joten muuta apua ei hänestä nyt olisikaan kuin että hänelle, lähiomaisena, annettaisiin tietoa kaupungin viranomaisilta,
jos jotain olisi tapahtunut. 
Tämä Anja-sisar soitti minulle
illalla myöhemmin, hän oli saanut yhteyden kotipalvelun päivystykseen. Kertoi, ettei kotipalvelussa ainakaan ollut mitään tietoa mistään hälyyttävästä, mutta että lupasivat käydä katsomassa.
Tänään kokeilin soittaa taas ja kas kummaa, ystäväni itse vastasi puhelimeen! Ei tänä päivänäkään tiedetä, mistä puhelinlinjojen
vika johtui, mutta nyt yhteydet pelaavat
. - Ystäväni joutuu sairaalaan parin viikon kuluttua. Mutta se on toinen juttu.
Ehkä ensi yönä nukun 
paremmin kuin muutamana edellisenä.
Tilanne
nosti pintaan muutamia kysymyksiä, joista en oikein tyylikkäästi pääse eroon. Rupesin miettimään, miten pidän yhteyttä läheisiini. Tai toisinpäin. Jysähti päähän aika ahdistavasti se
tosiasia, että lähipiirissäni olen ainoa joka asuu ja elää yksin. Isossa kerrostalossa, jossa ei ole mitään ns. yleistä tai yhteistä toimintaa. Naapurit vaihtuvat. Eli siis voit olla totaalisesti yksin, varsinkin
jos olet yksinäisyyteen syntynyt ja kasvanut.
Entä jos putoan kiipeilytikkailta, kompastun omiin jalkoihini (lue: pölynimuriin) tai tukehdun astmaattiseen yskänpuuskaan? Omat Rakkaat Nuoret asuvat kaukana ja ovat työelämän loppuun asti rasittamat,
toki viikottain puhumme puhelimessa montakin kertaa, mutta..
Sitten kun/jos yksin elävä ja asuva Tuulikki-ystäväni kuukahtaa ennen kuin
Wanha Rouva, sitten rupeankin kai pitämään yhteyksiä itseni kanssa - vai miten se nyt meneekään?
Tai
hankin sellaisen hätäapurannekkeen, jollainen omalla äidilläni aikoinaan oli..
Näitä nyt mietin. 