Wanhalle Rouvalle eräs henkilö mainitsi kerran – kehuessaan musiikkihurmoskirjoituksiani: ”Kirjoittaisit
joskus kirjoistakin”, tietäen että kodissani olohuoneen kaksi seinää on ’päällystetty’ kirjahyllyillä ja että niissä olevia kirjoja on myös luettu.
Kirjojen ja konserttien
vertailu keskenään on kunkin elämyskokijan hyvin henkilökohtainen ja periaatteessa yhteismitaton alue. Kun luet kirjan ja kun olet yksin, kirjan ajatusten ja mielikuvien peilaaminen jää omaan päähän pyörimään
kunnes pyörivät sieltä pois.. Aivan varmasti joku, jonka kanssa voisit ehkä keskustella lukemastasi, ei ole lukenut samaa kirjaa eikä ainakaan samaan aikaan!
Wanhan
Rouvan suhde kirjoihin on pitkä ja yksinäinen: opin lukemaan jo 5-vuotiaana, aikani kuluksi, kun leikkikavereita ei ollut. Vanhemmiten eriparisiksi kehittyneet silmät ovat ohjailleet lukemista, parhaiten
lukulasit auttavat illalla sängyssä. Viereisellä pöydällä käden ulottuvilla on myös kynä, jolla voin raapustella kirjaan huutomerkkejä, hymiöitä, ympyröidä
tekstejä – se on yksi kirjanomistamisen ihanuus! 
Kommmentoin
ja kuittailen kirjailijan kanssa. 
Toinen oman kirjan etu on se, että sitku kaikki media, uutiset jne rupeaa tympimään, voi kymmenien
vuosien kuluessa ostettujen kirjojen riveistä ottaa uudelleenlukuun jonkun, josta alkuun ehkä ihmettelee, miksiköhän tuonkin ostin? - Wanha Rouva teki viimeksi muutama vuosi sitten tuollaisen uusintaluku-urakan Marcel Proustin Kadonnutta
aikaa etsimässä -sarjan kanssa. Ihana – ja sinnikkyyttä vaatinut matka!
Syksyn sateiden ropistessa ikkunaan olen lueskellut kahden suomalaisen laulajan elämäkertoja, peräkkäin, ensin urakoin Martti Talvelan,
sitten Tom Krausen. Molemmat teokset olin kesällä ostanut kauppatorin halpismyyntipöydältä à 2€. Toinen oli upouusi (Krause), toisen paperipäällys oli repaleinen mutta sisukset siistit. Talvela-teoksen Jättiläisen muotokuva ostin sen kirjoittajan, 
Seppo Heikinheimon (1978) vuoksi, Krausen Täydellinen vapaus -esittelyn (Pentti Savolainen, 2003) taas siksi, että Tom Krause oli yksi lempilaulajiani. Molemmat herrat ovat esittäneet rakastamaani Schubertin Winterreise-laulusarjaa
ja molempien esitykset olen kuullut – Naantalin kirkossa.
Ystäväni kysyi vertailua näistä kahdesta elämäkerrasta, mutta voi olla, etten jaksa siihen vertailuasiaan paneutua, sillä niin erilaisia ovat laulajien elämät ja niiden esittelyt kuin ovat
kirjojen aikakaudetkin. Ehkä joskus myöhemmin..
Eilen illalla lopetin uusimman kirjan lukemisen. Hyllyssäni on ennestään pitkä rivi Antti Tuurin teoksia – tietenkin, pohojalaasen
– tämä uusi poikkeaa Tuurin ’alkuperäisestä’ perussarjasta. Tammikuu 18 on vahvasti historiaan
perustuva kuvaus jonka tapahtumakeskiö on Ylistarossa. Avaa vaikuttavasti historian taustaa ja erilaisten, mutta samanhenkisten ihmisten elämää pakkastalvena 1918 Ylistarossa (kunnan lähinaapurit
Ilmajoki, Isokyrö, Lapua, Nurmo ja Ylihärmä).
Wanha Rouva
vietti lapsuutensa ja varhaisnuoruuden Ylistarossa, joten lukukokemuksesta muodostui monisäteinen. Tässä eräs kirjasta ympyröimäni kohta (tapahtuu kirkonkylän Säästöpankin portailla): ”Ensin vaikenivat huutajat portaiden edessä ja tiellä, ja kun näin, että ääneni kantaisi niitten yli, huusin uudelleen hiljaisuutta.
Nyt vaikenivat jo meijerin pihassa seisojat, mutta jokisillalta päin kuului vielä huutoa. Kolmas huutoni kantoi sillalle ja joen yli, ja tuli aivan hiljaista: kuulin, kuinka Kyrönjoki kohisi myllykosken uomassa, joka ei koskaan jäätynyt.”
Tuttuja paikkoja! Kyrönjoessa opettelin uimaan ja soutamaan venettä, Kyrönjoen jäällä harjoittelin luistelemista, Kyrönjoen rantamilla sain kerran jalkaani haavan jonka
hoitaminen oli erittäin vaivalloista. Säästöpankin lähellä oli myös ahkerasti käyttämäni kirjasto. Ja niin edelleen. - Nyt kun Tammikuu 18 on iltalukemisena valmis, aion ottaa sen olkkarinsoffalukemiseksi,
ohut opus, 220 sivua, ja syvennyn historiaan. - Tässä satunnaisesti löydetty Aamulehden kuvaus kirjasta https://www.aamulehti.fi/kulttuuri/antti-tuuri-kuvaa-romaanissaan-sisallissodan-alkutahteja-ylistarossa-tammikuussa-1918-200357934/.
Musiikki, se on sitten kokemuksena jotain aivan muuta.
Yhteisöllisempää. Audiovisuaalista.
Tässä ja nyt.
Sinfoniakonsertissa tai oopperassa meitä voi olla kerrallaan
1000-2000 kuulijaa elämystä jakamassa. Vaikka et keskustelisi kenenkään kanssa väliajalla tai konsertin jälkeen, kasvot kertovat!
Joskus tulee spontaanit kommentit aivan ventovierailtakin. Aika usein Wanha Rouva on nähnyt ystävällisiä hymyjä kun olen posket punottaen kiiruhtanut tungoksessa eteenpäin..
Mutta nyt posti
toi Tsirp Raulamolle osoitetun soivan tervehdyksen♥.. joten tämä jaarittelu loppuu tähän.
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2017/10/03/hyvalaatuista-rosoisuutta
https://www.hs.fi/paivanlehti/01112017/art-2000005430697.html