B:llä alkaa Bartók, niin Beethovenkin, jota on pyyhitty pölyistä ja sitä puuhaa olen
saanut kuluneiden kuuden (6) vuoden aikana todistaa Helsingin Musiikkitalossa Radion sinfoniaorkesterin konserteissa. Voisi sanoa niinkin, että taas, 18.10., oli illan ohjelmassa pulssimusiikkia just niin paljon kuin Wanha Rouva pystyi yhden illan aikana
vastaanottamaan. 
Olo on nyt (kello 02.30) virkistynyt ja onnellinen. Musiikin ihmeellinen voima! Kun vielä joskus olisi aikaa upottaa jälkitunnelmiin backstagella sanojakin, mitä enempää ihminen voisi toivoa?
Illan menu oli Bartókin viulukonserttoja kaksi kappaletta ja sokerina pohjalla se Lutoslawski, jota olin
odottanut. Taustana haaveissani oli kaksi vuotta sitten Musiikkitalon salin räjäyttänyt Witold Lutoslawskin Sinfonia nro 3. Kun kesällä RSO:n kausiohjelma ilmestyi ja näin siitä, että
lisää Lutoslawskia on tulossa, varpaita on odotuskihelmöinyt jo pitkään..
Mitäpä
sitä maallikko osaisi sanoa muuta kuin että johan on jännittävää ja moni-ilmeistä musikkia! Ikinä en olisi uskonut menneinä vuosina, että Lutoslawski antautuu Wanhalle Rouvalle tällä tavalla. (Tai
päinvastoin!?
) Löysin tästä Nelosestakin sen mehiläislauman pyrähdyksen, joka huvitti Kolmosessa.
(Blogini lokak. 2015). Kokonaisuutena Nelonen on – lyhyehköstä kestostaan huolimatta (22 min) – tarkkavaisuutta ja keskittymistä vaativaa musiikkia, varmaan muusikoillekin ja kapellimestarille, mutta erityisesti kuulijalle
- ettei mitään livahtaisi ohi. Se imaisee mukaansa, jännittyneenä odottaa, mitä seuraavaksi, miten sävelkulku, se aleatoorinen, polveilee. Muusikoiden taituruutta voi vain ihailla ja ihmetellä. Miten sit kapellimestarin sormet
niitä lokeroita näyttääkään, sitä ei R-katsomoon voinut nähdä, sen sijaan orkesterin keskittyminen ja eri istrumenttiryhmien omat ’soolot’ olivat erityisen maukkaita. Lisää lisää
lisää!!! 
Noh, aika monta
salissa istujaa kiehtoi myös illan solisti, Christian Tetzlaff, joka audiovisualisoi Béla Bartókin viulukonsertot 2 ja 1, tässä järjestyksessä. Kakkonen alkunumerona, Ykkönen väliajan
jälkeen. Wanhalle Rouvalle Tetzlaff ei ollut ennestään henkilökohtainen tuttu, mutta hänen pelimannityylinen taituruutensa Bartókin aika erilaisissa konsertoissa vetosi kyllä yleisöön. - Joo joo, kelpasi minullekin!
- Vieressäni istunut rouva huokasi jälkimmäisen konserton jälkeen jotenkin että ”nyt voi tulla mitä vaan” vähän siihen tyyliin että hänen saantikiintiönsä olisi täynnä. Huomautin
kyllä ystävällisesti, että nyt tulee muuta hyvää - siis se Lutoslawski jota itse olin niin odottanut..
Solisti Christian Tetzlaff ja kapellimestari Hannu Lntu kiitoksilla
Tällaiset konsertit kuin nyt tänä iltana Radion sinfoniaorkesterin tarjoomukset, ovat sellaista hunajaa, jota nauttiakseen on Turusta matkustettava, tulvivien moottoriteiden läpikin,
tuonne itäiseen pääkaupunkiin. Joskus mietin, miten paljon odotuksia esittäjien niskaan voi ladata? 
Tahti on tiukka, konsertteja säännöllisesti, kiertueita, levytyksiä – vaadimmeko, odotammeko liikaa? Olemmeko tottuneet ’liian hyvälle’? Mutta ah oi ja voi! Kun salin täyttänyt yleisö (1700) saa taputtaa
kätensä melkein rakoille, kiitollisena esittäjien meille tarjoilemasta elämäneliksiiristä, mitä me muuta voimme kuin antaa lempeiden voima-ajatusten kannatella taiteilijajoukkoa, 
erityisesti kapellimestari Hannu Lintua, ja toivoa heille energiaa ja jaksamista tämän vaativan mutta myös kiitollisen yleisön hemmottelemiseen.. ja
jos joskus sattuisi ns. huti-ilta, me aivan varmasti annamme sen anteeksi. (En kyllä itse ole ollut kuulemassa mitään ’huteja’.. enkä ole muidenkaan kuullut sellaisia koskaan kokeneen.
)
Rakkaudella,
WRR
P.S. Illan konsertti tulee Areenaan aikanaan, sieltä sitä voi kalpeana tallenteena kuunnella ja katsoa. Taitaa tulla televisioonkin nähtäväksi, tosin
pätkittynä ja kummallisina aikoina.. 