- - -
1:n paimen. Mutta eipä tiedä tyttö rääsy kuinka on veli maailmassa käyskennellyt ja mikä
lurjus hän on. - Mutta tässä jaarittelemme joista ei meillä hipalettakaan ole tekemistä, ja laskemme karjan sutten kitaan. Riennetään perässä; mene tuota kohden sinä, ja jos yhdenkin mullin suohon päästät,
niin katso niskas, mies. Mennään nyt. (Paimenet menevät. Kullervo, taluttaen sisartansa Ainikkia kädestä, tulee esille sitä suuntaa vastapäätä, jota kohden oli mennyt pois.)
Kullervo. Samaan paikkaan, luulen minä, joudun taas. Seuraa minua, impi! Tähän kuusten suojaan istumme haastelemaan
lemmen kieltä; tule, neitoseni!
Ainikki. En tule enään.
Kullervo. Sinä levottomaksi näyt.
Ainikki. Mikä riivauksen hetki tämä?
Kullervo. Elä muistele hetkeä mennyttä, muistele lempeämme vaan, jonka molemmat tässä käsitimme. Sinua syleillä tahdon.
Ainikki. Pois! Mua kamoitat, ja vapisemaan saatat.
Kullervo.
Minä?
Ainikki. Mitä sinusta sanoisin?
Kullervo.
Sen, mitä aattelet.
Ainikki. En tiedä, mitä aattelen, mun kumma häiriö on käsittänyt. Ilkeästi sinusta aattelen
ja aattelen suloisesti, enkä tiedä, kuinka laitamme on. Sinä hirveä olet ja kaunis, kaunis, kaunis! (Lankee Kullervon rinnoille.) Olet keltakihara ja komea, ja kirkas leimaus on katsantos. Pidä sanas ja tahdonpa sua ikuisesti
seurata, nuori mies. (Vetää itsensä äkisti hänestä pois.) Mutta pois! Jotain kauheata silmistäs mua kohtaan säteilee.
Kullervo. Kaiken onnes niissä näet, jos katsot tarkemmin; oman armaas löysit tässä, neito nuori. Me yhdessä elämme kuin ruhtinaat, ja kunnaalle korkealle huoneemme rakennamme, johon kaukaiset tienot
näkyy.
Ainikki. Ken olet ja miksi otsassas tämä merkki? Elä katsahda minuun noin hirveästi, minä kauhistun. Mies, minä
tahdon sinusta erota.
Kullervo. Neito, minä en tahdo sinusta erota, minusta et pääse, vaikka pakenisit Lapin vuorille ja siellä
niinkuin vuohi jyrkästä jyrkkään hyppelisit; minä vahtosuin, kuin hurja koira, sinua väsymättä vainoisin, ettäs miestä halveksit, uroon pilkkana pidit. Mitä huolit tästä merkistä?
Ainikki. Olisitko rosmo? Jos niin, niin ole armelias mua kohtaan.
Kullervo.
En ole juuri rosmo; mutta jos tiedon tahdot, olen Kullervo, Kalervon poika.
Ainikki. Kullervo!
Kullervo. Se olen. Miksi tuijottelet?
Ainikki. Onneton hetki!
Kullervo. Niin ellös haastelko; mun muistossani seisokoot armaina sekä tämä hetki että tienoo.
Ainikki. Mitä teet sinä metsässä täällä?
Kullervo. Sinä näet
että karhukeihästä kannan.
Ainikki. Koska isäs huoneen jätit?
Kullervo. Koska aamu koitti. - Tyttö! Kasvos käyvät lumivalkeiksi, kuin olis Kullervo katsella niin hirmuinen. Ellös, neitoseni, kamastuko, vaan tule tänne, niin poskillesi tahdon ruusut
antaa.
Ainikki. Elä, onneton, mua enään lähesty, vaan erotkaamme kiireesti, sillä taivaan nuoli meitä uhkaa. (Kykertyy
alas, peittäen kasvonsa pitkillä hiuksillansa ja painaen otsansa vasten polvea.) Nyt itkeä tahtoisin helmani täyteen, mutta tämä murhe ei lievii eikä kyynel juokse, vaan lähteeseensä jäätyy, ei jäädy,
ei jäädy, vaan polttaa, kuin vihainen liekki, ja parempi eloa kuolo nyt on. Kätköä ei niin syvää löydy täällä, joka peittäisi immen kurjan ja sentähden kiirehdin verhoihin pimeyden maan. Nyt
hyvästi, taivas, jää. Ja pauhaava metsä, sinä, joka päälleni kantelet, päälleni minun katalan.
Kullervo
(nostaen yös Ainikkia). Ylös neito! Pyhi kasvoitasi hapenet. Ja pane pois tämä unelias muoto. Oletpa lapsikas tyttö, joka näin turhasta tuskittelet; mutta uiskenteles vielä vuosia muutamia elon myrkyllä täytetyssä
virrassa, niin asia tämmöinen kuin tämä on silmissäsi mitätön, sinä naurat sille. Muista, neito, sanani.
Ainikki.
Sinä Kullervoksi itses mainitsit?
Kullervo. Tämä nimeni on, mutta ken olet sinä, niin viaton ja kaino.
Ainikki. Olen Ainikki, Kalervon tytär.
Kullervo. - Sisareni?
Ainikki. Se onneton.
Kullervo. Joka eksynyt oli?
Ainikki. Nyt vasta hän eksyi.
Kullervo.
Kirouksesta nyt kaikki kuivatkoon.
Ainikki. Kiroo himojesi vallattomuutta.
Kullervo. Oi neito, että täällä toinen toisemme kohtasimme! Meidät turmio mustin ehtinyt on, ja parasta maahan vaipua nyt.
Ainikki. Lähtövirteni veisannut olen.
- - -
Kullervo. Tässä nurmi ihana itkee, että katkesi kerran tässä nuoren immen sydän; tässä
juuri. (Itseks.) Oi neitoinen, elä punehdu noin ankarasti! Miehet Kalevan, mua kuulkaat!
Väinö. Kuulemmepa huutos. (Pitkällinen
äänettömyys; Kullervon katsanto on teroitettu Kalevalan miehiä kohden.) Mitä on sulla sanottavaa?
Kullervo. Eikö
ole tuo päivän kajastus, idässä tuolla? (Väinö, Ilmari ja Lemminkäinen katsahtelevat vasemmalle. Kullervo pistää itseänsä miekalla ja kaatuu.)
Ilmari. Kas! nopea oli pojan miekka.
Väinö. Oi hurja, onneton!
Lemminkäinen. Hän jo veressänsä viruu.
Väinö.
Tätä odottaa taisimme; olihan muotonsa, puheensa ja käytöksensä kuoloon aikoilevan miehen.
- - -
Väinö. Kosken vaiheille hänen kannamme
ja venhekumppanimme meille työssä avuljaat olkoot.
Lemminkäinen. Ota miekkansa sinä. (Antaa V:nölle K:von miekan.)
Tänne, Ilmarinen.
Väinö. Kuusten suojaan, kosken äyräälle, hautaamme Kalervon pojan. (Kaikki menevät, Ilmari
ja Lemminkäinen kantaen Kullervoa.)
Otteet Kullervo-näytelmästä: Aleksis
Kiven Valitut teokset, toimittanut J.V. Lehtonen, Kustannusosakeyhtiö Otavan kirjapaino Helsingissä 1928.
Wikipedia: Kullervo on Aleksis Kiven vuonna 1859 kirjoittama näytelmä, jonka hän alun perin
laati runomuotoisena. Vuotta myöhemmin se voitti Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran järjestämän kirjoituskilpailun parhaasta suomenkielisestä näytelmästä.
Vuonna 1864 Kullervo julkaistiin Kiven uudelleen muokkaamana, mutta kantaesityksensä se sai Suomalaisessa Teatterissa huhtikuussa 1882.
Jean Sibelius: Kullervo
Johdanto (Allegro moderato). Vain orkesterille.
-
Kullervon nuoruus (Grave). Vain orkesterille.
-
Kullervo ja hänen sisarensa (Allegro vivace). Mieskuorolle, baritonille ja sopraanolle sävelletty kolmas osa kertoo Kalevalan 35. runon sanoin Kullervon matkasta
ja hänen kohtaamisesta sisarensa kanssa. Mieskuoro toimii alkuosan kertojana ja solistit laulavat Kullervon ja tämän sisaren dialogia. Osa päättyy Kullervon sisaren hukuttautumiseen ja Kullervon valitukseen.
-
Kullervon sotaanlähtö (Alla marcia). Vain orkesterille.
-
Kullervon kuolema (Andante). Viimeisessä osassa mieskuoro kertoo Kalevalan 36. runon sanoin Kullervon dialogin miekkansa kanssa ja
tämän kuoleman. https://fi.wikipedia.org/wiki/Kullervo#Kullervon_el.C3.A4m.C3.A4_Kalevala-eepoksen_mukaan.
Radion Sinfoniaorkesterin Suomen 100- ja RSO:n 90-vuotisjuhlakonsertissa Sibeliuksen Kullervo-sinfonia 6.12.2017.