Hamlet,Tanskan prinssi, Benedict Cumberbatch, jonka monet tunnistavat TV:n yhtenä Sherlock Holmesina, pomppasi pintaan National
Theatren Hamlet-teatterielokuvassa (ohjaus Lyndsey Turner) niin heti alussa kuin pitkin kolmituntista esitystäkin. Paikka paikoin hiukan irrallisenakin, Cumberbatch oli niin hallitseva hahmo. Prinssi! Tv-julkisuus? Silmät näkivät
hänet usein ensin, kas, tuttu tyyppi.☺
Kesti hiukan, ennen kuin Wanha Rouva ui täysillä mukaan, sillä näytelmän englannin-englanti oli sitä vanhaa kieltä, joka nopeaakin nopeammin
puhuttuna – ja vielä valkokokankaalle selkoenglanniksi tekstitettynä – oli näin pohojalaas-turkulaisel’ asemoitumisen paikka, kunnes jälleen kerran opin ohittamaan tekstityksen ja yhdistämään näyttelijöiden
puheen ja muun tulkinnan. Olisi tietysti ollut ihan hyvä silmäillä taas etukäteen oma Hamlet ja muistaa sit kaikki monet henkilöhahmotkin National Theatren nopeatempoisessa esityksen aikana..
Pitkä alkujossittelu. Onneksi näytelmän kesto, 3 h + 20 minuutin väliaika, auttoi sopeutumaan, kuulemaan, katsomaan ja tajuamaan.
Tuli mieleeni pari vuotta sitten Åbo Svenska Teaterissa toisen englantilaisen teatteriseurueen, Globen esittämä Hamlet, vanhoista pönötyksistä uudistettu versio sekin,
mutta oliko niin että kun näyttelijäseurue oli Suomessa ja livenä paikan päällä, artikulointi ei ollut niin suuuuupernopeaa? syntyi suora vuorovaikutus yleisön kanssa. Muistan sen esityksen jotenkin selkeämpänä.
Ja parempana.
Mutta kuitenkin.
Kyllä elokuvakankaaltakin syntyi suoraa kontaktia katsomoon. Mitä pidemmälle ilta kului, sitä useammin moniin humoristispainotteisiin (kyllä!) vuorosanoihin ja rivien väliin heiteltyihin letkauksiin tuli hörähdyksiä
niin lontoolaisesta kuin turkulaisestakin katsomosta. Benedict Cumberbach erityisesti painotti tekstissä olevia ovelia sanaleikkejä. Riemukas oli haudankaivajaepisodi, kaivuuroolissa erinomainen Karl Johnson.
Hitaalle Wanhalle Rouvalle tapahtumien tempo olisi usein kyllä saanut olla vähemmän nopeaa.. vähän niinku ☺ tyyliin mahlerit ja wagnerit.
Kipunoivaa tunteiden ristivetoa syntyi Hamletin perhesuhteissa. Hamletin isä oli murhattu, leskikuningatar-äiti nai miehensä vallanhimoisen veljen, murhaajan, prinssi Hamlet lupaa isä-haamulle kostaa murhan - taisteluasetelma on
valmis. Korkean virkamiehen tytär Ofelia pyörii kuviossa melkein irrallisena elementtinä, rakastaako vai eikö rakasta? Tämä sopisi hyvin Savonlinnan Oopperajuhlien näyttämölle, eipä taida olla sävelletty?
Draaman lopussa näyttämöllä kaikki päähenkilöt makaavat raatoina. Myrkkyä on siemailtu ja kaksintaistelumiekkojen kärjissäkin oli ollut
myrkkyä, Ofelia hukuttautunut. Ei ollut enää valtaa, ei rakkautta, ei oikeutta eikä vääryyttä. Näyttämölle saapuu sotaretkiltä prinssi Fortinbras ja lähettiläitä. Jossain on sodittu, mutta
hovissa voittosanomaa ei enää kuulla. Uskollinen ystävä Horatio pitää Hamletille antamansa lupauksen:
HORATIO
. . . minä puolestani
kerron tietämättömälle
maailmalle,
mitä tapahtui:
te saatte kuulla karmivista julmuuksista,
tutkimatta annetuista tuomioista,
sattumalta tapetuista syyttömistä,
murhatuista salaliiton uhreista
ja verisestä loppunäytöksestä,
jossa rikos kääntyi tekijöiden turmioksi.
Tästä kaikesta voin tuoda esiin totuuden.
Shakespearen monet draamat, Hamlet, satoja vuosia sitten kirjoitetut, täynnä nykyaikaa! Vallan tavoittelua, murhia, orpoutta, juonittelua, omituista rakkautta, ohi puhumista, hulluksi tekeytymistä,
epätoivoa, heikkoutta, kostoa, kaveruutta, eroa, kuolemaa.
HAMLET
To be, or not to be: that is the question:
Whether 'tis nobler in the mind to suffer
The slings and arrows of outrageous fortune,
Or to take arms against a sea of troubles,
And by opposing end them? To die: to sleep;
No more; and by a sleep to say we end
The heart-ache and the thousand natural shocks
That flesh is heir to, 'tis a consummation
Devoutly to be wish'd. To die, to sleep;
To sleep: perchance to dream: ay, there's the rub;
For in that sleep of death what dreams may come
When we have shuffled off this mortal coil,
Must give us pause: there's the respect
That makes calamity of so long life;
Olla vai ei? Siitä on nyt kyse. Onko ylevämpää
kärsiä vain sisimässään
julman onnen sinkoamat ammukset ja nuolet
vai nousta taistelemaan vaikeuksiensa
tulvaa
vastaan ja voittaa ne?
Kuolla, nukahtaa, ja siinä kaikki –
tehdä nukkumalla loppu, niin kuin luullaan,
sydämensä tuskasta
ja tuhansista vastoinkäymisistä,
jotka ovat lihan perintö:
kas siinä päätös,
jota hurskaaasti voi toivoa.
Kuolla, nukkua, ja kenties uneksia;
mutta vaikeus on siinä, että mitä unelmia
kalman uni tarjoaakin, kun me pakenemme
kuolevaisen elämämme
hälinästä
niiden kuvittelu pidättelee meitä; se on este,
joka tekee liian kauan jatkuneesta elämästä
kärsimyksen, sillä kuka jaksaa sietää
ajan iskuja ja pilkkaa, sorron
vääryyksiä,
alentuvaa kohtelua, turhan rakkauden
tuskaa, oikeuden hitautta,
virkamiesten röyhkeyttä,halveksuntaa.
jota kaiken kärsivät ja rehdit
saavat sortajiltaan kokea,
kun pelkkä
veitsen terä tekee niistä lopun?
Niin tai näin,
kun Wanha Rouva nilkutti elokuvaillasta kotiin, piti ottaa noin tunnin mittainen laskeutumisaika, sit sänkyyn Hamletin kanssa. Suomeksi. Pitäisikö hankkia myös joku sellainen vanhatyylinen suomennos? Omani on se uusin (Matti Rossi 2013)
josta nämä satunnaiset lainaukset olen ottanut. Verkossa näyttää olevan tämä draama alkukielellä (written by William Shakespeare at an uncertain date between 1599 and 1602), mutta
pöytäkonetta on hankala ottaa sänkyyn..
Luen koko opuksen uudelleen.