Kukaan ei tiedä, miten maailman meno muuttuu – vai muuttuuko. Yleismaailmallinen järkytys ja epätietoisuus on nyt kuitenkin vallitseva väreily. Spekulaatiot lentelevät
ristiin rastiin. Wanha Rouva ei rupea yhtään politikoimaan, yritän säilyttää oman mielenrauhani jotenkin.
Luin aamulla – painajaisten täyttämän aamuyön jälkeen – taas paperisanomalehtiä jotka oli painettu ennen trytkyä..
Paikallisen urheilulehden alio ”Kulttuurista hyvinvointia kaikenikäisille” hyppäsi silmille, tietenkin. Kirjoittaja, Eija Salmiosalo (valtiotieteiden maisteri)
on Turun kaupungin kulttuurikoordinaattori. Outo nimi Wanhalle Rouvalle – mikä ei tietenkään todista mitään.
Poimin kirjoituksesta muutamia
kohtia, ne jotenkin korostavat ikää.. sekö on kulttuurikoordinaattorin päätehtävä, vanhat? Me vanhat??
- - - ”Kulttuurisen vanhustyön keskeisenä lähtökohtana
on, että kaikki ihmiset ovat luovia.”
- - - ”Luovuuden keinoin ymmärtää ympäristöään ja
kokemaansa sekä omaa paikkaansa suhteessa niihin. Luovuus, itseilmaisu ja kulttuuri kytkeytyvät vahvasti hyvinvoinnin kokemukseen.”
- - - ”Tarve ei poistu ikääntyessämme. Ihminen, jolta viedään oikeus harjoittaa kulttuuria menettää osan ihmisyydestään. ”
- - - ”Kulttuurin harrastaminen ei sinällään lisää ihmisten terveyttä, vaan kulttuuritoiminnan sosiaalisuus, yhteisöllisyys ja yhteenkuuluvaisuuden tunne
ovat ne tekijät, jotka edistävät terveyttä.
- - - tuottaa sen sisältöistä hyvinvointia, joka kokemuksena on yksilöllinen,
mutta jaettuna yhteisöllinen.”
- - - ”Olivatpa kulttuurin vaikuttavat mekanismit mitkä tahansa – kulttuuri parantaa ihmisten
kokemaa fyysistä ja psyykkistä hyvinvointia ja pidentää elinikää.” (Korostukset meikäläisen..)
Wanhan Rouvan vanhemmat elivät vanhoiksi. Molemmat yli 90 v.
Rupesin miettimään, miten, millä tavoin heillä oli elämässään kulttuuria, jota ei siihen aikaan edes kulttuuriksi mainittukaan, taisi olla sivistystä.
Vanhempani tekivät pitkää, pitkää päivää kaupan palveluksessa, äiti myöhemmin itsenäisenä yrittäjänäkin.
Wanha Rouva sai tottua lapsena oleilemaan paljon yksin, maalla kun naapureissa ei ollut samanikäisiä leikkikavereita ja vanhemmilla oli pitkät työpäivät ja isosisko
oli huomattavasti vanhempi..
Isä oli se, joka luki, näin muistan. Kirjoja oli, niitä
hankittiin ja kotiin tuli tilattuna Suomen Kuvalehti (joka juuri nyt on täyttänyt 
100 vuotta
).
Nuoruudessa harrastettiin mm. puheiden
pitämistä nuorisoseuraliikkeen tapahtumissa, Toivo Kuula (kaukainen sukulainen, emme tiedä, tiesikö isäni sen sukulaisuuden) ja Kuulan kohtalo kiinnosti, pohdiskelua, kaikenlaista. Oli meillä
soittopelikin, harmooni, mutta sen soittaminen ainakin Wanhalle Rouvalle, lyhyillä nakkisormilla, oli ylipääsemätöntä..
Äitini oli työmyyrä, joka kyllä nuorisoseurassa harrasti mm. runonlausuntaa ja ties mitä muuta mitä arkiaskareilta ehti. Hän ryhtyi eläkepäivillään
harrastamaan maalausta, ensiksi posliinikippoihin, sitten kankaalle mm. öljyväreillä. Hiukan vesiväreilläkin. Osallistui jopa erääseen valtakunnalliseen ikäihmisten kilpailuun jossa pääsi teoksellaan kunniamaininnoille
ja kutsuttiin Galleria Dianan näyttelyyn Helsinkiin. Oi, se olikin hauska reissu! (Valokuva maalauksesta joskus myöhemmin.)
Ja tässä yksi
marraskuun lintu:
